Varkaudessa käynnissä P13 SM-vt: PaSa/WP35:lle yksi voitto ja kolme tappiota

23.1.2016

otteluraportti 4.

HIFK-PaSa/WP 8-5 (4-3)

PaSa/WP joutui taipumaan HIFK:lle väliturnauksen viimeisessä ottelussaan Kämärillä. HIFK:n poikien luisteluvoima näkyi kentällä heti alkuvihellyksestä lähtien ja PaSa/WP:n pojilla oli vaikeuksia pysyä punapaitojen vauhdissa. Toisella minuutilla HIFK:n mylly pyöri ensimmäisen kerran ja HIFK siirtyi 1-0 johtoon. Kuudennella minuutilla PaSa/WP:n pojat nousivat kuitenkin tasoihin Vilhelmi Tuomaisen lyödessä pallon verkkoon Elmeri Hämäläisen syötöstä.
HIFK sai kuitenkin rytmiä päälle ja tuli rynnimällä maalintekotilanteisiin. PaSa/WP:tä piti uljaasti pystyssä maalin suulla komeasti torjunut Niko Tanskanen. Elmeri löi komeasti sisään yhden vapaalyönnin ja rangaistuslyönnin ja keltapaidat nousivat jo tasoihin. Erätauolle lähdettiin kuitenkin lukemissa 4-3.
Toisella jaksolla Elmeri onnistui maalinteossa vielä kertaalleen ja Jukka Ropponen tälläsi maalin verkkoon komean läpiajoon päätteeksi. HIFK:n pojat ohittivat keltapaitojen yläkarvaajat helposti ja nousivat maalintekotilanteisiin leveällä rintamalla. PaSa/WP kuitenkin luuti varsin tehokkaasti ja tyytyi tekemään teräviä vastaiskuja. Viimeiset 12 minuuttia pelattiin varsin tasaisesti, eikä kumpikaan joukkue onnistunut enää maalinteossa. Näin loppulukemiksi taululle jäivät 8-5.
PaSa/WP:n pistemiehet: Elmeri 3+1, Vilhelmi 1+0, Jukka 1+0, Niko (Mv) 0+1
Valmentaja Vesa Tuppurainen kommentoi ottelun jälkeen seuraavasti:
"Meillä oli selvästi käynnistysvaikeuksia alussa ja vire oli hukassa. Toinen jakso oli selvästi parempi. Elmeri (Hämäläinen) pelasi hyvin, mutta ei tällä kertaa loistavasti. Pysyi kyllä hyvin HIFK:n poikien luisteluvauhdissa mukana. Teemu Vesterlund pelasi hyvän ottelun (hankki rankkarin) kuten myös Jukka Ropponen. Ja Joonatanilta (Hämäläinen) löytyy sitkeyttä pelaamiseen."
"Joukkueelta normisuoritus" lopetti Vesa tänään hieman lumisateisella Kämärin kentällä.

PaSa/WP:n ottelut jatkuvat su 31.1., jolloin PaSa/WP kohtaa Mikkelin Kamppareiden molemmat joukkueet. Ensimmäinen ottelu alkaa Kämärin kentällä klo 13.
 

 

ottelluraportti 3.

Botnia oranssi-PaSa/WP35 10-1 (6-0)

Illan viimeisessä pelissä PaSa/WP:n pojat saivat vastaansa liukkaasti luistelevan helsinkiläisryhmän. Myös syöttöpeli kulki Botnian pojilla varsin mallikkaasti. PaSa/WP:n poikien tehtäväksi jäikin yrittää jarruttaa Bottan poikien peliä. Maaleja napsahteli verkkoon tasaiseen tahtiin ja tauolle lähdettiin lukemissa 6-0. Tosin keltapaidatkin saivat luotua tilanteita ja peli kulki välillä reippaasti päädystä toiseen.
Toiselle puoliajalle PaSa/WP lähti selvästi piristyneenä, tilanteita alkoi tulla myös keltapaidoille. 33.peliminuutilla Elmeri Hämäläinen onnistui läpiajossaan ja kavensi tilanteeksi 7-1. Syöttäjänä maalivahti Niko Tanskanen. Botnia onnistui kuitenkin kuittaamaan vielä kolme maalia ja ottelu päättyi Botnian voittoon 10-1.
Valmentaja Vesa Tuppurainen kommentoi peliä seuraavasti:
"Nähtävissä oli selkee tasoero, varmaankin vastassa oli Suomen paras joukkue. Pojat ovat pelanneet pitkään yhdessä ja koko joukkue luisteli hyvin. Meidän joukkueella oli hyvää yritystä paljon koko joukkueelta, mutta vastustaja oli niin paljon parempi meitä joka osa-alueella. Loppua kohden meidän tekeminen parantui." 
"Tähän mennessä turnaus on mennyt meiltä positiivisin mielin ja huomenna lähdemme HIFK:n peliin taistelemaan kynsin hampain" suuntasi Vesa vielä katseet huomiseen.

Sunnuntaiaamuna klo 9 on siis edessä PaSa/WP:n viimeinen ottelu väliturnauksessa, vastassa aina vahva HIFK.

 

otteluraportti:

2. ottelu Botnia 04 sin.- PaSa/WP 35 4-1 (3-0)

Toisessa väliturnauksen pelissään PaSa/WP kohtasi Botnian sinisen joukkueen. Botnian joukkue luisteli hyvin ja syöttöpeli kulki. PaSa/WP:n pojat oli tiukasti merkattu ja pallon toimittaminen maalintekotilanteihin asti oli hieman vaikeaa. Ensimmäisellä puoliajalla Botnia hieman jopa hallitsi peliä vieden puoliaikatuloksen nimiinsä 3-0. Toinen puolikas oli tasaista, tiukkaa vääntöä. PaSa/WP:n luisteluvoimaa tainnutettiin välillä sääntöjen vastaisillakin toimilla. Joukkue kuitenkin taisteli hyvin, eikä luovuttanut missään vaiheessa. Toinen puoliaika pelattiin tasan ja ottelu päättyi lukemiin 4-1. Pisteet: Elmeri Hämäläinen 1+0
Valmentaja Vesa Tuppurainen kommentoi peliä näin:
"Täytyy Botnialle nostaa hattua, heillä on hyvä, tasainen joukkue, joka pelaa hyvin yhteen." 
"Hyvin luisteltiin, tasainen suoritus omalta joukkueelta. Kentän paras oli maalivahtina pelannut Vilhelmi Tuomainen, hän oli joukkueemme kantavia voimia. Myös Joonatan Hämäläinen pelasi hyvin. Kokonaisuutena hyvä, tasapainoinen peli, vaikka takkiin tulikin", summasi Vesa pelin yhteen.
Varkaudessa pelataan välillä bandyliigaa ja juniorit pääsevät kentälle taas illalla. PaSa/WP:n poikien seuraava peli alkaa klo 21, jolloin vastaan luistelee vuorostaan Botnian oranssi joukkue.

- PB Varkauden kirjeenvaihtaja KH-

 

otteluraportti:

1. ottelu PaSa/WP 35- Akilles valk. 7-4 (4-2)

P13 vuotiaiden väliturnaus pelataan Varkaudessa tänä viikonloppuna. Kotijoukkue PaSa/WP 35 aloitti turnauksen vahvasti voittamalla aamun ensimmäisessä pelissään Akilleksen lukemin 7-4.

Ottelu pelattiin ihanneoloissa -10 asteen tyynessä pakkassäässä. Kotijoukkue aloitti pirteästi ja viidennellä peliminuutilla Jukka Ropposen syötöstä Elmeri Hämäläinen täräytti pallon maaliin , tilanteeksi 1-0. Muutama minuutti tästä ja Akilles tuli tasoihin komealla syöttelymaalilla. Samalla minuutilla Elmeri kuitenkin tälläsi pallon taas verkkoon ja taululle lukemaksi 2-1. Ensimmäinen puoliaika oli varsin tasaista vääntöä ja puoliajalle lähdettiin lukemissa 4-2.

Toisella puoliajalla Elmerin luisteluvoima alkoi näkyä ja maaleja syntyi tasaiseen tahtiin. Myös Jukka Ropponen löi maalin sisään kulmakikasta. Peli-intoa PaSa/WP:n pojilta löytyi, eikä lankkuväki ennättänyt pitämään poikia aisoissa, niinpä pelasimme parhaimmillaan kuudella miehellä kahden pelurin istuessa jäähyllä väärästä vaihdosta. Loppuminuuteilla Akilles kaunisteli loppulukemiksi 7-4.
PaSa/WP:n pistemiehet: Elmeri Hämäläinen 6+1, Jukka Ropponen 1+1
PaSa/WP:n valmentaja Vesa Tuppurainen kommentoi pelin jälkeen seuraavasti:
"Peli oli meiltä hyvä. Päästiin hyvin joukkueena yhteispeliin, Elmeri tietysti oli laajalla alueella hyvin liikkuva. Lisäksi Jukka Roppnen ja Vilhelmi Tuomainen tukivat hyvin. Tämä oli hyvä joukkuesuoritus, liikuttiin hyvin ylös ja alas."" Tämän kauden paras peli, tästä on hyvä lähteä seuraavaan matsiin", summasi Vesa lopuksi.
PaSa/WP:n ottelut jatkuvat klo 12, jolloin vastaan luistelee Botnia sininen Helsingistä. 

- PB Varkauden kirjeenvaihtaja KH-

 

linkki väliturnauksen otteluohjelmaan